keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kesäkuntoon

Terassi nimittäin. :D Tässä ensimmäisen kesän kuva, koska silloin se oli parhaimmillaan. :D Sittemmin koirat ovat vallanneet terassia lukuisine pehmeine mattoineen ja puruluineen (tuossakin kuvassa näkyy oranssi naru, johon koiran hihna aina kiinnitetään, kun ne ovat pihalla). Nyt ens kesäksi pitää taas siistiä ja pestä terassi edustuskuntoon, petsata kalusteet ja korjata portti. Kalusteet on vähän eriparia, saatiin ne miehen äidiltä, mutta hienot ne ovat. :) Ajattelin, josko ne voisi petsata vielä tummemmiksi, ehkä tumman harmaiksi?

Huomatkaa, mikä avara maisema. <3 Jotain niin ihanaa omaa rauhaa. Toivottavasti siitä ei tarvitse tinkiä seuraavassa talossa... Toki esimakua lähinaapureista tullaan pian saamaan, sillä kun katsoo toiseen suuntaan terassilta, on viereiseltä tontilta jo kaiveltu maata talon perustusten tieltä. :( Niisk.

Kesällä 2011.

Hobby Hallilla oli taas kerran ihania pihakalusteita. Löysin sieltä kolme suosikkia. Oon jo pari vuotta ihaillut tuollaista riipputuolia. Tänä vuonna siitä on tullut tosi nätti versio, ja vielä valkoisena! Kun siinä on jalka, sen voisi kätevästi tuoda vaikka sisälle kun syksy saapuu. :D Hintaa toki mielestäni suolaiset 299€.

Leyte- riipputuoli.

Myös seuraavat nojatuolit on tosi söpöt, ja voisivat myös palvella sisällä talven ajan. Ainakin mun mielestä. Tulee mieleen lapsuus, kun 90-luvulla ihastelin muiden kotona tuollaisia pallotuoleja, kun meillä ei ollut. :D Tää on vähän nätimpi versio niistä ysärikauhistuksista. :D Hintaa 199€/2kpl.

Ellipsi- nojatuolit.

Ylläolevien ihastuksien yhteishintaan saisi kuitenkin terassia koristamaan kokonaisen sohvaryhmän. Niitä ei vain sitten voi tuoda sisälle, tai vois toki mutta ainakaan meillä ei ole tilaa. Hmm, ellei sitten roudata pois vanhaa sohvaa yläkerrasta. Hmmm... 8)

Tällainen useamman tuolin vaihtoehto olisi pihalle kätevämpi kuin yksi divaanisohva, sillä jotenkin mahtuu paremmin istumaan ja tietenkin seurustelemaan.


Corsica- sohvakalusteet 499€.

Ja jos oikein hurjia haaveillaan, ei olisi pahitteeksi uusi ruokailuryhmäkään terassille. Tällaisia olen ihastellut myös pitkän aikaa. Vanhat kalusteet voisi sitten viedä pihan puolella olevalle, öö, patioko se on? :D


Siena -puutarhakalusto.

Myös hienoille, moderneille kukkaruukuillekin olisi tarvetta. Nekin löytyy Hobbarista. Ovat vaan aika hurjan kalliit, kun ottaa huomioon, että ne ovat muovia. Kolmen sarja 99€ ja yksi pitkä 49€. o.O


9 kommenttia:

  1. Ihania terassisuunnitelmia! Mä haaveilen myös noista ruukuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ruukut on kyllä upeat :) yritän metsästää vastaavia edullisempia, jos löydän kerron täällä niin muutkin saavat ostaa :)

      Poista
  2. Ihana terassi! Ja tuollainen riipputuoli olisi tosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siinä olis kyllä mukava viettää iltapäivää kylmän juoman kera :)

      Poista
  3. Hei Cherry! Kiva blogi sulla! Liityin lukijaksesi :))
    Hienot terassisuunnitelmat myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kun liityit! ^_^ olis kiva toteuttaa ainakin jotain niistä tänä kesänä :)

      Poista
  4. Ihana blogilöytö! Itsellä ollut myös haaveita uusia terassikalustusta, mutta mies käytännöllisenä sanoi, että ostetaan uudet kalusteet vasta syksyllä alennusmyynneistä. Höh :(

    Tervetuloa vastavierailulle http://maailmanparaspaikka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! :) Tulen ehdottomasti vastavierailulle ^.^ itsekin oon ajatellu, että alennusmyynneistä vois ostaa, mutta toisaalta ei malttaisi odottaa syksyyn ja sitte seuraavaan kesään. Sinne on sitten taas niin pitkä aika! :P

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kommentistasi! :)